keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kick me, kike me, don't you wrong or right me

Heipä heeii!

Tuun päivittelmään nyt mun rippijuhlista kuvat, ja kirjottelemaan teille jotain diippiä. Rippijuhlat tosiaan oli jo kesäkuun lopussa ja mä olin 39-asteen kuumeessa sillon, eikä pahemmin oo muistikuvia päivästä ku vaan keskityin syömään lääkkeitä ja seisomiseen...


En yleensä täällä puhu paljoa mun yksityisasioista ja olen todella tarkka mitä julkaisen mihinkin. Joten mietin pitkään kirjotanko tästä vai en. Mun moraalin suhteen olis typerää jatkaa päivittelemistä blogissa tän kesän jälkeen niinku mitään ei olis tapahtunu, vaikka oon postannu niin tosi vähän tänä kesänä. Ja ehkä vähän yleisesti viime vuonna. Välillä menee paremmin ja välillä huonommin :)


Mistä mä alotan? Oon alottanu tän postauksen varmaan viidesti viitenä eri päivänä. Jos oikeasti kirjottasin kaikki mun ajatukset, mielipiteet, metodit ja näkemykset kaikesta tää postaus ei varmaan loppuis ikinä. En varmaan saisi kirjoitettua ikinä sitä valmiiksi. Ehkä mun pitäs kirjottaa kirja, jota jatkasin sitten loppuelämän ja sitten hieno lopetus siihen ku vanhuksena kuolen. 


Oon miettiny mikä sana kuvais parhaiten mun viimeistä kulunutta vuotta. Enkä saa mieleeni mitään yhtä tiettyä sanaa. Onhan niitä sanoja jotka kuvaa iloa ja surua samaan aikaan, mutta jotenki mikään niistä ei iske tähän mun juttuun. Sen sijaan yksittäisiä sanoja voin luetella jotka kuvaa mun kulunutta vuotta, muun muassa ilo, suru, rakkaus, väsymys, yliväsymys, innostuminen, menestys, kehittyminen, ahdistus, itsevarmuus, epävarmuus, itsensä etsiminen, itsensä kadottaminen, itsensä löytäminen, analysointi, määrätietoisuus, luovuttaminen, jatkaminen, välittäminen, huolehtiminen, laiminlyönti, yrittäminen, kannustus, tunteellisuus, tunteettomuus, huomio, epähuomio, hyvä olo, paha olo, onnellisuus. 
Äskeinen virke oli kyllä kieliopillisesti niin väärin, että toivon ettei yksikään äidinkielen opettaja lue sitä. Mutta kulunut vuosi on ollut ihmeellinen. Ei siksi, että se oli hieno tai hämmästyttävä, vaan koska, ihmettelen ja mietin sitä todella paljon.


Itse olen ihmisenä aina ollut todella kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Kunnianhimoisella ja muiden miellyttämisellä on kuitenkin minusta todella häilyvä raja. Mielestäni olen nyt heittelehtinyt nyt rajojen kummallakin puolella vaikka haluaisin pysyä tuon kunnianhimoisen puolella. Kaikki minkä eteen töitä teen haluan itse, enkä tee niitä muiden takia. Tänä vuonna olen tulevaisuuden eteen työskentelemisessä mennyt ehkä hieman liian pitkälle. Ja olen kyllä itse halunnut kaikkea minkä olen tehnyt, mutta jossain vaiheessa kroppa pistää vastaan vaikka mieli haluaisikin jatkaa. Ja siinä sen virheen teinkin kun en kuunnellut kehoani, vaan miellytin muita ja jatkoin.


En halua luoda teille sitä mielikuvaa, että olen nyt vain viime vuoden ollut huonossa jamassa. Ei todellakaan. Koin kuluneen vuoden aikana elämäni parhaimpia kokemuksia ja hetkiä. Ja olin onnellisempi kuin koskaan. Aikaisemmin vaan on aina ollut enemmän niitä ilon ja onnellisuuden tunteita. Kuluneena vuonna ilon ja surun tunteita oli kuta kuinkin saman verran. Ja se on ymmärrettävää. Minusta ainakin se on erittäin inhimillistä ottaen huomioon elämäntilanteeni ja olosuhteet. En nyt aio kirjoittaa tässä tiivistelmää akseleraatiosta, eli oppisuunnitelman nopeuttamisesta. Jos joku haluaa erillistä postausta siitä, voi kommentoida, ja voisin tehdä sen nyt näin jälkikäteen kun kaikki on ohi. 
   Opintoni olivat ehdottomasti se suurin hallitsija tekijä minun elämässäni. Se vaikutti kaikkeen ja kaikki siihen. Kaikki oli suunniteltava opintoja ajatellen. Jos teen erillistä postausta akseleraatiosta, niin kerron enemmän kokemuksiani siinä. Mutta näin lyhyesti, niin olen iloinen että tein sen ja sain sen tehtyä, mutta jos olisin Eerika vuosi sitten ja tietäisin seuraamukset akseleraatiosta, jättäisin sen tekemättä. Kuluneen vuoden sekä akseleraation takia ymmärrän nyt kuinka kaipaan joitan asioita mitä minulla nyt ei enää ole viime vuoden takia. Ihmisluonto on erikoinen, kyllähän kaikki arvostavat omistamiaan asioita, vaikka jotkin asiat ovatkin itsestään selvyyksiä. Itsestään selvyyshän siinä hämääkin, ei ikinä kuvittele menettävänsä asioita, jotka ovat itsestään selvyyksiä.


En ole kuitenkaan sellainen ihminen, joka katuu asioita. En kadu mitään, mutta joitan asioita olisin kieltämättä tehnyt toisin. 
Aluksihan kaikki sujui erittäin hienosti. Ja niinhän sujui lopussakin. Oli pakko sujua. Jos olisin antanut väsymykselle vallan, en tiedä olisinko tässä nyt miettimässä mitä kaikkea pakkaan muuttokuormaan Oulua varten. Joulun jälkeen, toistin itselleni saman asian eri muodossa joka aamu kun heräsin neljältä tai viideltä lukemaan kokeeseen. "Yksi koe vähempänä tämän jälkeen, jaksat vielä toukokuuhun, pakko jaksaa, pakko päästä pois Puolangalta, muista että teet kaiken tanssin takia." Ja sitten jaksoin ja jatkoin. Kaikki päättyi paremmin kuin oli odotettu. Ja olen iloinen siitä.  
    Odotettavissa oli vähän yli kasin keskiarvo, ei stipendejä ja toisen tason opiskelupaikka keskiverto lukiossa. Kaikki oli päinvastoin. Keskiarvoni oli lähempänä kymmentä, kolme stipendiä ja opiskelu paikka hyvässä lukiossa. Tottakai olin ja olen iloinen. Silti usein mietin että oliko kaikki sen arvoista? Ja se kalvaa mua aivan hemmetisti kun mietin, että oliko oiken lauantaina lukea maanantain kokeeseen ja saaha siitä kokeesta kymppi, kun mennä salille reenaamaan? Ei, ei ollut. Yhdet reenit eivät välttämättä vaikuta mihinkään, mutta kun suurin osa minun lauantaista olivat tuollaisia. Monesti lähdin kyllä reenaamaan lukemisen jälkeen, mutta jos en olisi lukenut, reeniaikaa olisi ollut enemmän. Mutta jos en olisi lukenut, koulumenestykseni ei olisi ollut niin hyvä.






Minun kuitenkin täytyi lukea. Senkin tein tanssin takia. Voisi ajatella, että eihän se vaikuta mitenkään tanssiin osaako Euroopan valtiot ulkoa. Kyllä se vaikuttaa, tanssin harrastaminen ei nimittäin olisi minulle mahdollista ilman hyvää koulumenestystä. En tarkoita että vanhempani painostavat minua lukemaan kokeisiin ja saamaan hyviä arvosanoja. Ei, ei todellakaan. Äiti ei ole ikinä käskenyt minua lukemaan kokeisiin tai tekemään läksyjä, olen aina hoitanut ne, omasta tahdosta. Voisinhan ihan hyvin olla panostamatta kouluun ollenkaan ja vain reenata ja saada kokeista kaseja. Jos olisin niin tehnyt olisin varmasti paljon parempi ja kehittyneempi tanssijana kuin olen. Mutta mitä sitten kun jalka menisi poikki vuoden päästä, tai olisin pyörätuolissa? Silloin ei paljon tanssita, se tarkoittaa että on oltava B-suunnitelma. B-suunnitelmani oli koulumenestys, halusin olla hyvä oppimisessa ja oppia ja olla hyvä koulussa, niin että pääsen mihin lukioon haluan ja voin turvata sellustani. Jos en kykene jostain syystä tanssimaan, ei ole ainakaan koulutuksen perusteella mitään estettä ettenkö voisi tehdä jotain muuta. Jos en olisi opettellut asioita ja ollut hyvä koulussa, mitä minä sitten tekisin pyörätuolissa, kun todistukseni olisi niin huono etten pääsisi mihinkään kouluun?



Tarkoitan, että olen ollut oman moraalini kanssa aika epätasapainossa pitkään. En enää tiedä mikä on  oikein minulle ja mikä ei. Välillä teen oikeita valintoja ja välillä en. Kulunut vuosi on ollut erittäin tapahtuma rikas. On ollut hyviä ja huonoja aikoja. Hyviä ja huonoja hetkiä. Uusia ja päättyneitä kaverisuhteita. Uusi ja päättynyt parisuhde. Ei yksi vaan kaksi vuosiluokkaa. Uusi kaupunki ja uusi koulu. 
Etenki tämä vuosi avasi katseen ihmisistä ympärilläni. Jotkut ihmiset muuttuivat mukavista tutuista häiriintyneiksi tuntemattomaksi. Hoksasin ketkä oikeasti tukevat minua, ja ketkä eivät, vaikka olen heidän tukenaan aina ollut. Kuinka joiltakin puuttuu empaattisuus kokonaan. Ja jotku ovat niin flegmaattisia. Ja millaisessa yhteiskunnassa oikeasti elämme. Onko oikein lokeroida ihmisiä? Siinäkin positiiviset ja negatiiviset puolensa.


Sitten kun toukokuu tuli ja ajattelin, että kaikki on ohi ja vihdoin voin levähtää. Huomaamattani asuin Kajaanissa ja työskentelin tanssiteatterissa arkena. Mieli oli ihan fine ja tunsin olevani kunnossa, mutta kroppa olisi ilmeisesti tarvinnut enemmän aikaa palautua kaikesta. Ja sitten kroppa osoitti jo selviä merkkejä väsymyksestä. Joulun jälkeen tunsin olevani väsynyt, mutta se ajautu nopeasti yliväsymykseen tai ylivirkeyteen. Tuntu kuin olisi ollut tunnellissa jossa eteni huimaa vauhtia eteenpäin eikä huomioinut mistään ympärillä tapahtuvasta. Kesällä kaikki kostautui, ja nyt väsymys on ilmennyt niin fyysisesti kuin henkisesti. Ja tuntuu että tämä väsymys-prosessi ei lopu koskaan. Nyt kun koulut alkavat viikon kuluttua, huomaan että tämän kesäloman aikana olen pitänyt kesälomaa n. viisi päivää. Oliko tämäkin yksi virhe kun en lomaillut ja levähtäny vaan reenasin ja tein töitä? Kyllä ja ei.
Toivon että tästä ei tullut kovin sekava postaus, mutta tätä on jotenki todella hankala yrittää kuvailla ja kirjoittaa tiivistetysti. Jos on jotain kysyttävää jostain, vastaan kyllä, jos kysymys on sopiva ja hyvän maun rajoissa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

And these little things define you forever

Hellooouuu! :)


Mitä kuuluu? No ihan hyvää, oon just Oulussa hoitamassa jotaki asioita mutta myös viettämässä mun ainutta vapaaviikkoa tän kesän aikana! Tuntuu että todella ansaittua sellasta mutta toisaalta oon innossani ku pääsee taas duuniin ens viikolla :)


Tänään oon kierrelly aamun ja päivän ympäri kaupunkia ja ostellu kaikkea tarpeellista! Oon yrittäny olla säästeliäs enkä ostaa mitään turhaa, vaikka noi alennusmyynnit pistää mut aika tiukkaan tilanteeseen välillä...


Ajattelin vielä illaksi lähteä käymään nallikarissa, joten päivittelen taas kunhan kerkiän, nyt aion levätä... Adioos! :)

perjantai 11. heinäkuuta 2014

How am I gonna be an optimist about this?

Hellouu long time no see!

Mitäs mulle kuuluu? Jos rehellisesti mietin ni tuntuu että mulle kuuluu vaan matkustamista. Tuntuu että koko ajan istun autossa, junassa, lentokoneessa tai bussissa...
Niin tosiaan mulla oli konfirmaatio vajaa kaks viikkoa sitten ja viikonloppua edeltävänä torstaina mulle nousi korkea kuume, joten viikonloppu ja rippijuhlat meni sairastaessa. Seuraavan viikon olin melko samassa jamassa, kuitenki kuume laski eikä ollu niin korkealla, jos jotain positiivistä! Yskä ja kivut keuhkoputkessa jatku, ja sitte mun oikeanelämän suojelusenkeli päätti viedä mut kaksiin kun ei näkynyt loppua tälle. No, keuhkokuumehan se oli kyseessä. Erittäin, erittäin huonoon aikaan tämä tuli, oon nimittäin super kiireinen esitysten sun muitten juttujen kanssa. No antibiootit sain niin jospa ne tepsis...
Laitan tähän nyt vaan jotain random juvia ja päivitän rippijuhlista ja kurssijuhlasta myöhemmin omine postauksineen, hyvää loppu viikkoa! :)


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Q&A

 Here it iiis! Enjoy, rakastakaa ja heitteri heittaa ✝ ♥ ✝

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pictures

Hellooo!

Here I am, ja mulla on nyt vähän taukoa, ni aattelin tulla päivittelee joitain kuvia mitä en (muistaakseni) oo vielä julkassut? Well anyhow, kohta meillä on jotain ohjelmaa, mutta hyvää loppuviikkoa kaikille :) 
Toivottavasti löydän sen kameran...